Palmunen 57: Joulukuu 2014

”Jo joutui armas aika”, eipäs kun: ”Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan…”

Terveisiä täältä lumisesta Ryttylästä! Lapset ovat saaneet tehdä hartaasti odottamansa lumiukot ja lumilinnat. Katsotaan, jaksaako lumi pysyä jouluun asti. Kaunis on luminen maisema, vaikka kovin pimeähän tämä Pohjolan talvi on.

Elämme adventin aikaa, sunnuntaina syttyi jo kolmas kynttilä ja vietimme Uudenmaan KL:n väen kanssa joulujuhlaa Jokelassa. Näin olemme syksyn mittaan jo monia teitä lähettäjiä saaneet tavata. Pohjois-Savoon suuntamme sitten ensi vuoden puolella.

[… jatkuu …]

Joulu2014-1Joulu2014-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Palmunen 56: Elokuu 2014

Hyvästejä ja tapaamisen iloa!

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. (Saarn. 3:1)

Kesäkuun loppupuolella kokeneet lähetit Henry ja Tuula Liivola tulivat Japaniin jatkaakseen työtä Etelä-Nishinomiyan seurakunnassa. Kun me tulimme ensimmäistä kertaa Japaniin syksyllä 2005, me perimme heiltä paitsi asunnon, niin myös paljon kaikenlaista käyttötavaraa. Nyt oli meidän vuoromme olla ottamassa Liivoloita vastaan, kun he tulivat asumaan samaan asuntoon missä me olimme edelliset neljä vuotta olleet. Saimme myös jättää vuorostamme kaikenlaista pientä tavaraa Liivoloita varten asettautumista helpottamaan.

Virallisesti vastuumme Nishinomiyassa päättyi kesäkuun viimeinen päivä. Oli aika jättää tehtävät kokeneiden lähettikollegoiden vastuulle ja jatkaa matkaa eteenpäin.

[… jatkuu …]

Elo2014-1Elo2014-2Elo2014-3

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Palmunen 55: Toukokuu 2014

Kesäiset terveiset Japanista!

”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Matt.28:18b-20a

Lieneekö ketään lähetysystävää, joka voisi ohittaa tämän Jeesuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn huokaisematta samalla rukousta Taivaan Isän puoleen? Kaste kuuluu niin oleellisesti lähetystyöhön, onhan se työmme päämäärä paitsi kotimaan lähetysalueella, niin myös täällä ulkomailla.

Olemme olleet perheenä lähetystyössä Japanissa kohta jo kahdeksan vuotta. Toinen työkautemme on kääntymässä ehtoopuolelle. Heinäkuussa, jos Herra suo ja elämme, olemme palaamassa kotimaanjaksolle noin vuoden mittaiseksi ajaksi.

[… jatkuu …]

Touko2014-1Touko2014-2Touko2014-3

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!