Palmunen 18: Helmikuu 2007

Tervehdys talveen!

Täälläkin on siis talvi. Joka tosin ei ole ollut aivan niin kylmän tuntuinen kuin edellinen talvi. Pari kertaa on lumen tapaista satanut ja vuorilla sitä on jäänyt maahankin. Usein päivät ovat kirkkaan aurinkoisia ja silloin päiväsaikaan ei edes tarvitse lämminystä sisällä. Mutta kyllä pipoille ja toppatakeille silti käyttöä löytyy. Vuosi 2007 on lähtenyt liikkeelle hyvää vauhtia. Joulun ja uuden vuoden aika oli meillä melko kiireinen, mutta ehdimme toki joulua ja uuttavuottakin viettää.

Helmi2007-1Helmi2007-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa tästä linkistä!

Palmunen 17: Joulukuu 2006

”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” (Joh 1:9-11) Jeesus valaiskoon joulusi!

MERII KURISUMASU eli HYVÄÄ JOULUA !

Tuo Merii kurisumasu on tietysti Merry Christmas japanilaisittain lausuttuna. Se ehkä kertoo myös siitä, että joulu on täällä markkinoitu tehokkaasti länsimaisena juhlana joulupukkeineen ja lahjoineen. Joulutähdet ja monet muut sähkövalot tuikkivat parvekkeilla ja pihoilla. Aika moni myös näyttää tietävän, että joulupukki on kotoisin Suomesta. Aika harva taas tuntuu tietävän, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla…

Joulu2006-1Joulu2006-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa tästä linkistä!

Palmunen 16: Lokakuu 2006

1-vuotispäivän jälkeiset terveiset täältä Japanista!

Pari kuukautta on taas vierähtänyt ja lienee jo sopiva aika kirjoittaa Teille kuulumisia täältä auringonnousun maasta. Kirjoitimme ensimmäisen kirjeemme Japanista lokakuussa 2005, eli aika lailla vuosi sitten. Vasta vuosi sitten pöllähdimme tähän maahan väsyneinä, parin tunnin yöunien saattamana. Muistan vielä kun eräs japanilainen seurakuntalainen tuli meitä tervehtimään samana iltapäivänä, kun olimme aamulla tulleet maahan. (Tämänkertainen kirje on pitkästä aikaa Laurin kirjoittama, joten minä-muodot tarkoittavat ”minua”) Päässä jyskytti, mitään ei oikein ymmärtänyt – siinä me seisoimme uuden kotimme eteisessä: uudet lähetit ja japanilainen kristitty rouva…

Loka2006-1Loka2006-2Loka2006-3Loka2006-4

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa tästä linkistä!