Palmunen 63: Toukokuu 2016

”Hisashiburi desu!”, eli suomeksi sanottuna ”pitkästä aikaa!”

Tervehdys teille lähettäjät, sukulaiset ja ystävämme! Edellisestä kirjeestä on kulunut aikaa jo yli kaksi kuukautta. Pahoittelut pienestä tiedotuskatkoksesta. Paljon on ehtinyt tapahtua sitten maaliskuisen kirjeen.

Ensin huhtikuussa aloitimme työt tässä meille jo ennestään tutussa Etelä-Nishinomiyan luterilaisessa seurakunnassa. Toukokuussa sitten muutimme kotimme Koben kaupungista tänne Nishinomiyan kirkon pappilaan.

Japanissa huhtikuu symboloi uutta alkua. Uusi lukuvuosi alkaa kouluissa huhtikuussa, monet yritykset aloittavat uuden tilikauden huhtikuussa, yliopistosta valmistuneet opiskelijat aloittavat työelämän aherruksensa myös huhtikuussa. Huhtikuu vedetään sitten alkuinnostuksen huumassa vähän turhankin reippaasti. Toukokuun ensimmäisellä viikolla vietetään ns. kultaista viikkoa, jolloin useampi kansallinen vapaapäivä osuu peräkkäin. Tämän jälkeen joillekin japanilaisille iskee väsymys ja monet jopa sairastuvat. Ilmiö on sen verran yleinen, että sitä kutsutaan ”toukokuun taudiksi.”

[… jatkuu …]

touko2016-1touko2016-2touko2016-3touko2016-4

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Palmunen 62: Maaliskuu 2016

Keväisiä terveisiä Japanista!

Missä olit ja mitä teit viisi vuotta sitten? 2011-03-11 on päivämäärä, joka ei heti unohdu. Massiivinen maanjäristys, sitä seurannut hyökyaalto ja lopulta ydinvoimakatastrofi.

Me olimme Nishinomiyan kirkolla pitämässä lasten englanninpiiriä. Olimme toki huomanneet uutisen isosta maanjäristyksestä Itä-Japanissa, mutta emme tienneet siinä vaiheessa mitään tsunamista. Vasta tilaisuuden päätyttyä tilanteen vakavuus alkoi selvitä.

[… jatkuu …]

Maalis2016-1Maalis2016-2Maalis2016-3

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Palmunen 61: Tammikuu 2016

Harvinaiset lumi- ja pakkasterveiset

Alkanut vuosi on ollut perin erikoinen. Tammikuun ensimmäisellä viikolla huomasimme, että saaren puistossa ensimmäiset ume-puut (Japaninaprikoosi) alkavat jo kukkia. Kuitenkin viime viikolla on Japaniin iskenyt oikein kylmä aalto, jonka seurauksena Japanin eteläisimmillä Okinawan subtrooppisen ilmaston saarilla on satanut ensimmäistä kertaa (kirjatussa) historiassa lunta. Tälläkin hetkellä Koben kaupungissa on lämpötila reilusti pakkasen puolella.

Olimme sopineet viime viikonlopuksi saarna- ja luentomatkan Japaninmeren rannalle Yonagon kaupunkiin, joka sijaitsee noin 250 kilometriä koilliseen täältä Koben kodistamme. Kuinka ollakaan, juuri tälle viikonlopulle ennustettiin ennätyskylmää ja myös pahoja lumisateita. Ei sitten muuta kun kaivamaan varastosta sinne jätettyjä lumiketjuja ja valmistautua tulevaan matkaan pienellä jännityksellä.

[… jatkuu …]

Tammi2016-1Tammi2016-2Tammi2016-3Tammi2016-4

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!