Uskon lahjae
Kristitty ystävämme Miho-san on ollut ainoa kristitty perheessään jo usean kymmenen vuoden ajan. Hänellä on ollut koko ajan suuri halu jakaa uskoaan lähipiirinsä kanssa. Välillä hän on ollut epätoivoinen, kun on tuntunut siltä, että esirukous ja uskosta kertominen eivät tuota mitään tulosta.
Hänen iäkäs äitinsä muutti keväällä uuteen palvelukotiin ja Miho-san on ollut paljon hänen kanssaan. Äidillä on muisti jo haurastunut. Miho-san puhui hänelle välillä Jeesuksesta ja Taivaan Isästä. Yllättäen äiti sanoi nyt selkeästi, että hän haluaa uskoa Jeesukseen ja että hänkin haluaa mennä Taivaaseen. Miho-san ilahtui tietysti kovin, mutta oli epävarma siitä, onko äiti oikeasti tietoinen siitä, mitä hän sanoo. Hän lähetti meillekin videon, jossa äiti sanoo uskovansa Jeesukseen, iloinen ilme kasvoillaan.
Yoshinogawan pastori kävi myös tapaamassa äitiä ja ensi kerralla hänkin vähän arasteli, mitä tässä pitäisi tehdä. Toisella kerralla käydessään hänkin totesi, että kyllä äiti nyt todella on saanut uskon lahjan ja niinpä hänet kastettiin pääsiäispäivänä Jumalan perheväen jäseneksi ja Taivaan perilliseksi.
[… jatkuu … pdf-tiedosto]


PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!