”Jumalani, sinuun minä turvaan!”
Japanissa tapahtui uutena vuotena voimakas maanjäristys, ei kuitenkaan aivan meidän lähellämme, vaan 450 km päässä Noton niemimaalla. Useita tsunamiaaltoja iski Japaninmeren puolelle. Tämä yli 7 Richterin järistys tuntui kyllä meillekin. Kuolonuhrien määrä on nyt noussut jo yli 220 ja kasvaa edelleen, sillä vielä on kymmeniä ihmisiä kadoksissa. Uutisten välittämien kuvien ja avunpyyntöjen seuraaminen on murheellista.
Viime viikolla puhuimme Raamattu- ja rukouspiirissämme maanjäristyksestä ja yksi osallistuja sanoi, että kyllä tulevat muistot mieleen vuodelta 1995, jolloin Koben kaupunkia moukaroi yhtä suuri maanjäristys, myöskin kylmänä tammikuuna; kuolonuhreja yli 6000. Rouva kertoi, että hänen kirkon lähellä sijainneen kotitalon yläkerros sortui täysin. Itse hän pääsi sieltä jotenkin ulos mutta huoli oli suuri alakerrassa nukkuneesta anopista, joka oli jäänyt ison kaapin alle niin, että kesti kauan hänet sieltä saada ulos. Koko perhe selvisi onneksi vammoitta, mutta talo piti purkaa ja rakentaa uudestaan. En ollut aiemmin ollut tietoinen siitä, että Kita-Suzurandain kirkon lähialueillakin sortui tuolloin taloja. Asakohan oli itsekin tuolloin v. 1995 Japanissa, edelleisenä päivänä vielä Koben keskustassa suunnitelmanaan jäädä vielä yhdeksi yöksi ystävien luokse. Flunssan vuoksi hän kuitenkin päätti palata Shikokun puolelle illalla, jossa sitten heräsi kovaan ravisteluun aamulla, kuitenkin turvallisen matkan päässä.
Rukoillaan, että avuntarvitsijat voisivat saada tarvitsemaansa apua. Ennen kaikkea rukoilemme, että kaiken kärsimyksen keskellä monet japanilaiset vosivat oppia tuntemaan Taivaallisen Isän ja yhtyä Psalmin 91 sanoihin: “Se joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ‘Sinä, Herra olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.’” (AP)
[… jatkuu … pdf-tiedosto]
PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!