“Onko se totta?”

Olen nyt reilun kymmenen vuoden ajan tavannut erästä kuusikymppistä japanilaista miestä aina muutaman viikon välein. Mies alkoi käydä Nishinomiyan kirkolla joskus vuoden 2003 tienoilla. Vuosina 2005-2009 hän nautti erityisesti siitä, että hän sai keskutella kuuluisan kapellimestarin veljen kanssa, sillä hän on kiinnostunut suomalaisesta musiikista: Sibelius, Merikanto, Kuula… Mies soittaa ilta-aikaan ja tervehtii selvällä suomen kielellä.

Puhelun aikana hän kysyy erilaisia asioita Suomesta ja sitten hän saattaa kysyä sitten, että saisiko hän tulla lauantai-aamuna käymään kirkolla. Mies istuu aina pöydän toisella puolella hieman hermostuneena, mutta nauttii keskustelusta suomalaisen kanssa. Tänä vuonna hän on ensimmäistä kertaa ollut oikeasti kiinnostunut Raamatusta. Toki hän lukee Raamattua japaniksi, englanniksi ja suomeksi; hän on opetellut muutamia raamatunlauseitakin sujuvalla suomenkielellä. Mutta mies on itse viime aikoina sanonut, että tähän asti hän on käynyt kirkolla vain koska on ollut kiinnostunut Suomesta.

Kesällä miehen äiti kaatui pahasti ollessaan sairaalassa hoidettavana ja menehtyi noin neljän kuukauden kuluttua onnettomuudesta. Syksyllä mies itse joutui kolariin ja pelkäsi hetken aikaa, että hän menettää työpaikkansa mikäli kolarista tulleet vaivat jatkuisivat pidempään. Vastoinkäymisten keskellä erityisesti kaksi jaetta pysäyttivät hänet. Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus lupaa: “Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Toinen jae on Ilmestyskirjan luvusta kolme: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” “Onko se totta?” kysyi mies minulta suomeksi. “On!” vastasin minä. Mies lukee nyt innolla Raamattua ja pientä kristinopin selitysteosta, jonka annoin hänelle. Rukoilkaa te näiden tapaamisten puolesta.

[… jatkuu …]

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!