Kaikki hyvin Nishinomiyassa!

Maanantai-aamuna Japanin aikaa Osakan pohjois-alueella oli voimakas maanjäristys. Kirkkomme/kotimme heilui varsin voimakkaasti, muutama esine tippui kirjahyllyistä lattialle, mutta mitään suurempaa vahinkoa ei syntynyt.

Olemme hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Kiitos Taivaan Isälle varjeluksesta. Valitettavasti Osakan alueella on pari sataa loukkaantunut ja ainakin kolme kuollut esim. seinän kaatuessa päälle. Rukoilemme varjelusta edelleen kaikille ja lohdutusta sureville.

t. Lauri

Kirje 81: Kesäkuu 2018

Sadeaikaa ja valmisteluja

Sadeaika alkoi juuri ja ulkona satelee. Isot, upeat hortensiapensaat viihtyvät hyvin kosteassa säässä. Tällä hetkellä olohuoneessa on 26 astetta ja kosteutta 77%. Vielä pärjää jonkin aikaa ilman mitään viilennyslaitteita, vaikka kosteus tekee kaiken aika nihkeäksi. Monsuuni kestää noin puolitoista kuukautta. Sadetta ei välttämättä tule joka päivä, mutta kuitenkin varsin paljon. On kosteata eikä pyykkejä saa kuivumaan kunnolla. Lämpö jää yleensä 30 asteen alle. Riisipellot nauttivat runsaasta vedestä. Ensimmäiset taifuunit saapuvat näihin aikoihin. Monet piirit jäävät tänä kesänä vähän aiemmin tauolle, sillä valmistaudumme 19.6. saapumaan Suomeen lyhyelle, kahden kuukauden kestävälle kotimaan jaksollemme. Aina vähän huolettaa jättää seurakunta ilman päätyöntekijöitään. Onneksi tänä kesänä ”apupappimme”, 74-vuotias pastori Hirono pystyy hoitamaan kaikki kesän jumalanpalvelukset sekä yhden raamattupiirin. Yhdessä erään seurakuntalaisen kanssa he pystyvät järjestämään kuukausittaiset kappeli- sekä diakoniakahvilat. Pastorin Mikiko-rouva on luvannut myös pitää joka viikko lapsille pyhäkoulun.

[… jatkuu …]

Kesä2018-1
Kesä2018-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!