Riemulliset terveiset Etelä-Nishinomiyan seurakunnalta!

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina aloittelin hieman väsyneenä jumalanpalvelusta. Tätäkö tämä on, paikallaan junnaamista? Samat henkilöt ovat poissa jumalanpalveluksesta viikko toisensa jälkeen, toisia saa houkutella, osaa vähän voimakkaammin, osaa pienellä muistutuksella. Jumalanpalvelusten vastuunkantajien haaliminenkin tuntuu vievään yhä enemmän aikaa: pitäisi löytyä kolehdinkerääjä, jumalanpalveluksen juontaja, säestäjä, tekstinlukija, vastaanottovastaava jne.

Alkuvirren aikana katsahdin taaksepäin etupenkistä: taaempana istui nuori nainen, joka hymyili. Toisessa suunnassa istui ensimmäistä kertaa kirkkoon tullut nuori pariskunta. Oho!

Saarnan aikana väsähtänyt saarnamies sai jostain ylimääräistä innostusta. Kukaan ei näyttänyt nuokkuvan ja uusi pariskuntakin seurasi hieman eteenpäin kumartuneena saarnaa, ikään kuin imien jokaisen sanan, joka saarnatuolista luettiin.

Jumalanpalveluksen jälkeen uudet kirkkovieraat esittäytyivät reippaasti: ”Olen K.H., uskon että Jeesus Kristus on Jumala, tiedän tarvitsevani pelastusta, haluaisin saada kasteen!” ”Olen M.O. ja olen yhdessä K.H.:n kanssa opiskellut raamattua. Minäkin haluaisin tulla kristityksi!”

Keskustelin nuorten kanssa yhteisellä kahvihetkellä jumalanpalveluksen päätyttyä ja muiden kirkkovieraiden palattua kotiinsa pidimme ensimmäisen katekismusopetuksen yhdessä nuoren parin ja seminaariopiskelija Hitoshi Niwan kanssa. Sovimme seuraavan kokoontumiskerran ja jäin ihmettelemään päivän tapahtumia.

Seuraavien viikkojen aikana kävimme läpi mm. 10 käskyä, Uskontunnustusta, Kristinoppia. Isä Meidän –rukous päätettiin jättää heinäkuulle. 26.6. 2016 vietettiin suurta ilojuhlaa, kun sain olla kastamassa kaksi nuorta aikuista Jumalan lapseksi ja Taivaan valtakunnan perillisiksi. (LP)

[… jatkuu …]

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!