Talviterveiset !
Vuosi on alkanut hyvällä vauhdilla. Haluamme kiittää teitä suuresti kaikista joulun ajan muistamisista. Sydäntä lämmittävää oli lukea kortteja ja availla paketteja! Joulukuussa oli kirkossamme varsin runsaasti eri joulutapahtumia ja vuodenvaihteessa jo tuntuikin olo jo vähän rähjääntyneeltä. Tammikuu tosin oli varsinkin Laurilla kiireinen hallinnollisten asioiden vuoksi.
Mieltämme ovat myös välistä synkentäneet seurakuntalaisten välillä syntyvät kärhämät. Kirkossa on monenlaisia, monenikäisiä ihmisiä. Aina eivät ihmissuhteet mene niin kuin toivoisi. 29.1. seurakuntamme vuosikokouksessa valittiin kuluvan vuoden 2012 toimintateemaksi: ”Rakastava, anteeksiantava ja lämmin kirkko.” Se toivoaksemme hyvä ja Jumalan tahdon mukainen tavoite tälle vuodelle.
PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!