Kirje 109: Tammikuu 2021

Ystävä tuli kylään

Eräänä päivänä ystävältämme tuli viesti: ”Haluaisin tulla juttelemaan elämästä, kuolemasta, Raamatusta, kristinuskosta ja Jumalasta. Sopisiko huomenna?” Seuraavana päivänä kävimme yhdessä kahvipöytään. Vanha herra kysyi: ”Voisitteko kertoa, miten buddhalaisen ja kristityn kuolema eroaa toisistaan?” Hän kertoi, kuinka vaikeata oli ollut seurata oman, hyvin ahkeran buddhalaisen äidin kuolemaa, tämän ahdistusta ja pelkoa viimeisinä hetkinä. Hän sanoi, ettei tavallinen japanilainen ymmärrä muinaiskielisistä buddhalaisista rukouksista ja teksteistä mitään, joten niistä hän ei ole saanut  vastauksia kysymyksiinsä. Lisäksi miehellä oli todettu parantumaton sairaus ja halusi nyt valmistautua omaan kuolemaansa. 

Luimme Raamatusta Johanneksen 11. luvusta. Jakeen 25 kohdalla mies nyökkäilee useamman kerran: ”Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» Kerroimme, että Jeesus on puolestamme kärsinyt syntiemme rangaistuksen. Siksi kuolema ja viimeinen tuomio ei koske enää meitä. Kristitylle kuolema ei ole lopulta pelottava asia, vaikka inhimillisesti toki kuoleman hetkellä voi monenlaisia tuntemuksia tulla. Kerroimme myös, kuinka Asakon kummi Seppo Vänskä oli ennen kuolemaansa muutama vuosi sitten sanonut tähän tapaan: ”Hyvä on jos tästä vielä paranee, mutta parempi on Taivaassa!

Kuolema pelottaa, sillä ihminen tietää joutuvansa kohtaamaan syntiensä rangaistuksen maallisen elämän päätyttyä. Mutta syntinsä tunnustavalla ja Kristuksen pelastustyöhön luottavalla ei ole mitään pelon aihetta. Tämän rauhan ovat kristityt saaneet kokea ja tästä myös kerroimme ystävällemme. Hän lähti muutaman uuden kirjan kanssa kotiin ja on kertonut lukevansa Raamattua kotonaan. (AP)

[… jatkuu …]

tammi2021-1
tammi2021-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Kirje 108: Joulukuu 2020

“Onko se totta?”

Olen nyt reilun kymmenen vuoden ajan tavannut erästä kuusikymppistä japanilaista miestä aina muutaman viikon välein. Mies alkoi käydä Nishinomiyan kirkolla joskus vuoden 2003 tienoilla. Vuosina 2005-2009 hän nautti erityisesti siitä, että hän sai keskutella kuuluisan kapellimestarin veljen kanssa, sillä hän on kiinnostunut suomalaisesta musiikista: Sibelius, Merikanto, Kuula… Mies soittaa ilta-aikaan ja tervehtii selvällä suomen kielellä.

Puhelun aikana hän kysyy erilaisia asioita Suomesta ja sitten hän saattaa kysyä sitten, että saisiko hän tulla lauantai-aamuna käymään kirkolla. Mies istuu aina pöydän toisella puolella hieman hermostuneena, mutta nauttii keskustelusta suomalaisen kanssa. Tänä vuonna hän on ensimmäistä kertaa ollut oikeasti kiinnostunut Raamatusta. Toki hän lukee Raamattua japaniksi, englanniksi ja suomeksi; hän on opetellut muutamia raamatunlauseitakin sujuvalla suomenkielellä. Mutta mies on itse viime aikoina sanonut, että tähän asti hän on käynyt kirkolla vain koska on ollut kiinnostunut Suomesta.

Kesällä miehen äiti kaatui pahasti ollessaan sairaalassa hoidettavana ja menehtyi noin neljän kuukauden kuluttua onnettomuudesta. Syksyllä mies itse joutui kolariin ja pelkäsi hetken aikaa, että hän menettää työpaikkansa mikäli kolarista tulleet vaivat jatkuisivat pidempään. Vastoinkäymisten keskellä erityisesti kaksi jaetta pysäyttivät hänet. Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus lupaa: “Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Toinen jae on Ilmestyskirjan luvusta kolme: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” “Onko se totta?” kysyi mies minulta suomeksi. “On!” vastasin minä. Mies lukee nyt innolla Raamattua ja pientä kristinopin selitysteosta, jonka annoin hänelle. Rukoilkaa te näiden tapaamisten puolesta.

[… jatkuu …]

joulu2020-1
joulu2020-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Kirje 107: Marraskuu 2020

“Olet arvokas ja tärkeä”

Japanissa puhutaan nyt koronan kolmannesta aallosta, mutta ihmiset ovat olleet rauhallisia ja varovaisia. Arki pyörii melko normaalisti. Kaipa säiden viileneminenkin on vaikuttanut tartuntoihin. 

Eräs seurakuntalaisemme tekee keikkatyötä sairaanhoitajana. Hän kertoi eräästä potilaasta, jolla on vaikea sairaus. Omaiset eivät enää jaksaneet häntä hoitaa kotona ja hänet oli tuotu laitokseen. Liikunta- ja puhekyky ovat poissa järjen ollessa kuitenkin terävä, ja usein hän vain mylvii ahdistustaan. Seurakuntalaisemme halusi rauhoittaa häntä ja puhui hänelle hiljaa tähän tapaan: “Olet arvokas ja tärkeä, vaikka sinulla on tämä sairaus. Sinulla on tässä maailmassa paikka ja tarkoitus elää.” Nainen oli hiljentynyt ja katsonut häkeltyneenä. Sitten seurakuntalaisemme muisti vielä Johanneksen evankeliumin 9. luvun kohdan, jota oli västikkä luettu raamattupiirissä. Siinä syntymästään sokean miehen kohdalla arvuutellaan, kuka oli niin syntinen, että mies oli sokea, itse mies vai hänen vanhempansa.  Jeesushan sanoi: “Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” Tästäkin hän kertoi potilaalle, joka selvästi jäi miettimään näitä häkellyttäviä sanoja. Koko loppupäivän hän oli rauhallinen. Nyt tämä seurakuntalaisemme rukoilee, että saisi viisautta ja mahdollisuuden kertoa ilosanomaa syntien anteeksisaamisesta ja ikuisen elämän toivosta tälle naiselle, jolta on inhimillisesti viety kaikki. Hän pyysi myös meiltä esirukousta tämän naisen puolesta.

Itse kunkin elämässä on monenlaista ahdistusta. Joskus se on omien väärien valintojen seurausta, mutta toisinaan syytä kärsimykselle ei tunnu olevan. Silloinkin ja varsinkin silloin saamme turvautua Taivaan Isän armoon ja rakkauteen. Tässä maassa on niin paljon niitä, jotka eivät ole kuulleet ilosanomaa rakastavasta Jumalasta.  

[… jatkuu …]

marras2020-1
marras2020-2

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!