“Olemme Jumalan perhettä – palvelkaamme toisiamme!”
Pidimme Nishinomiyan seurakunnan
vuosikokouksen koronasta huolimatta
helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina.
Seurakunnassamme on 22 aktiivijäsentä
joista yhdeksän ilmoitti etteivät ole tulossa
paikalle. Loppujen lopuksi kokouksessa oli 12
äänivaltaista seurakuntalaista, joiden äänin
hyväksyimme viime vuoden tilinpäätöksen
sekä toimintakertomuksen, tämän vuoden
toimintasuunnitelman ja budjetin. Ehkä
koronasta johtuvan epävarmuuden takia
seurakuntaneuvoston jäsenten vaalissa
nykyiset kolme jäsentä valittiin jatkamaan
tehtävissään seuraavankin vuoden ajan. (LP)
Eräänä päivänä ystävältämme tuli viesti: ”Haluaisin tulla juttelemaan elämästä, kuolemasta, Raamatusta, kristinuskosta ja Jumalasta. Sopisiko huomenna?” Seuraavana päivänä kävimme yhdessä kahvipöytään. Vanha herra kysyi: ”Voisitteko kertoa, miten buddhalaisen ja kristityn kuolema eroaa toisistaan?” Hän kertoi, kuinka vaikeata oli ollut seurata oman, hyvin ahkeran buddhalaisen äidin kuolemaa, tämän ahdistusta ja pelkoa viimeisinä hetkinä. Hän sanoi, ettei tavallinen japanilainen ymmärrä muinaiskielisistä buddhalaisista rukouksista ja teksteistä mitään, joten niistä hän ei ole saanut vastauksia kysymyksiinsä. Lisäksi miehellä oli todettu parantumaton sairaus ja halusi nyt valmistautua omaan kuolemaansa.
Luimme Raamatusta Johanneksen 11. luvusta. Jakeen 25 kohdalla mies nyökkäilee useamman kerran: ”Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» Kerroimme, että Jeesus on puolestamme kärsinyt syntiemme rangaistuksen. Siksi kuolema ja viimeinen tuomio ei koske enää meitä. Kristitylle kuolema ei ole lopulta pelottava asia, vaikka inhimillisesti toki kuoleman hetkellä voi monenlaisia tuntemuksia tulla. Kerroimme myös, kuinka Asakon kummi Seppo Vänskä oli ennen kuolemaansa muutama vuosi sitten sanonut tähän tapaan: ”Hyvä on jos tästä vielä paranee, mutta parempi on Taivaassa!”
Kuolema pelottaa, sillä ihminen tietää joutuvansa kohtaamaan syntiensä rangaistuksen maallisen elämän päätyttyä. Mutta syntinsä tunnustavalla ja Kristuksen pelastustyöhön luottavalla ei ole mitään pelon aihetta. Tämän rauhan ovat kristityt saaneet kokea ja tästä myös kerroimme ystävällemme. Hän lähti muutaman uuden kirjan kanssa kotiin ja on kertonut lukevansa Raamattua kotonaan. (AP)
Olen nyt reilun kymmenen vuoden ajan tavannut erästä kuusikymppistä japanilaista miestä aina muutaman viikon välein. Mies alkoi käydä Nishinomiyan kirkolla joskus vuoden 2003 tienoilla. Vuosina 2005-2009 hän nautti erityisesti siitä, että hän sai keskutella kuuluisan kapellimestarin veljen kanssa, sillä hän on kiinnostunut suomalaisesta musiikista: Sibelius, Merikanto, Kuula… Mies soittaa ilta-aikaan ja tervehtii selvällä suomen kielellä.
Puhelun aikana hän kysyy erilaisia asioita Suomesta ja sitten hän saattaa kysyä sitten, että saisiko hän tulla lauantai-aamuna käymään kirkolla. Mies istuu aina pöydän toisella puolella hieman hermostuneena, mutta nauttii keskustelusta suomalaisen kanssa. Tänä vuonna hän on ensimmäistä kertaa ollut oikeasti kiinnostunut Raamatusta. Toki hän lukee Raamattua japaniksi, englanniksi ja suomeksi; hän on opetellut muutamia raamatunlauseitakin sujuvalla suomenkielellä. Mutta mies on itse viime aikoina sanonut, että tähän asti hän on käynyt kirkolla vain koska on ollut kiinnostunut Suomesta.
Kesällä miehen äiti kaatui pahasti ollessaan sairaalassa hoidettavana ja menehtyi noin neljän kuukauden kuluttua onnettomuudesta. Syksyllä mies itse joutui kolariin ja pelkäsi hetken aikaa, että hän menettää työpaikkansa mikäli kolarista tulleet vaivat jatkuisivat pidempään. Vastoinkäymisten keskellä erityisesti kaksi jaetta pysäyttivät hänet. Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus lupaa: “Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Toinen jae on Ilmestyskirjan luvusta kolme: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”“Onko se totta?” kysyi mies minulta suomeksi. “On!” vastasin minä. Mies lukee nyt innolla Raamattua ja pientä kristinopin selitysteosta, jonka annoin hänelle. Rukoilkaa te näiden tapaamisten puolesta.
