Yksi päivä Nishinomiyassa
Joskus minulta kysytään, millaista lähetystyö Japanissa on.
Tällainen oli päiväni tänään lähetystyöntekijänä täällä Nishinomiyan
pappilassa.
Aamulla herätin lapset ja aamuhässäkän jälkeen isäntä lähti
viemään lapsia kouluun autolla. Tässä vaiheessa istahdin itse
rauhassa aamupalalle ja samalla lueskelin yöllä saapuneita
tulikivenkatkuisia viestejä eräältä seurakuntalaiselta, jolla on omat
ongelmansa eikä hän tahdo oikein tulla toimeen muiden kanssa.
Kaikenlaista olemme yrittäneet, mutta tänään lähinnä huokasin
Jumalan puoleen ja yritin kirjoittaa jotain rakentavaa hänelle.
Aamupäivällä oli aikuisten englannin piiri, jossa keskitymme
englanninkieliseen keskusteluun. Tämä piiri onkin aina oikein
mukava pitää. Viimeisen vuoden aikana piirissä on alkanut käydä
useita nuoria äitejä söpöjen 1-2 -vuotiaiden lastensa kanssa.
Tänäänkin oli yhdellä äidillä puolitoistavuotiaat kaksoset mukana.
Ihailtava suoritus häneltä suoriutua paikalle. Hän kertoi, että on
ihanaa saada olla hetken olla aikuisten seurassa. Välillä pidin toista
pikkuista sylissä, myös muut piiriläiset vuorollaan auttelevat lasten
kanssa. Raamattuhetken alkaessa toinen lapsi alkoi itkeä
väsymystä, mutta hiljeni ihmeellisesti, kun aloimme laulaa gospellaulua.
Kutsuin rouvan tässä vuosittaiseen perhekirkkoon, jossa
kaikki lapset siunataan yksitellen. Tapa juontaa juurensa
shintolaiseen tapaan siunata 3-5-7 -vuotiaita lapsia tähän aikaan
vuodesta temppeleissä. Hän ei ole koskaan ollut
jumalanpalveluksessa, mutta vaikutti kiinnostuneelta. Piiriläiset
eivät ole kristittyjä ja kaikki Raamatun asiat ovat heille uusia. (AP)
[… jatkuu …]
PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!
