Kirje 66: Marraskuu 2016

Tervehdys hyvä lukija

Kirjeemme ulkoasu on nyt muuttunut, kun Kansanlähetys yhdenmukaistaa työntekijöidensä kirjeiden ulkoasua. Samat Palmut täällä kuitenkin edelleen. Kiva kun luet kirjettämme.

Silloin tällöin meiltä kysytään, miksi Japanissa on niin vähän kristittyjä. Syitä on varmaan monia, mutta tässä muutamia pohdintoja:

Kristinuskoa on Japanissa perinteisesti pidetty vieraana, länsimaisena uskontona. Koreaan ja Kiinaankin verrattuna kristinusko ei ole oikein ”läpäissyt” japanilaisuuden muuria ja kirkot ovat pitkään pysyneet varsin pienenä vähemmistönä. Miten aikuinen keskivertojapanilainen suhtautuu kristinuskoon ja kristittyihin?

On totta, että kristinusko on edelleen ”se länsimäinen uskonto”, jota ei kovin hyvin tunneta. Eri uskontojen, omienkaan, syvällinen tuntemus ei ole keskivertojapanilaisella yleistä. Tuntuu myös sieltä, että sekulaari ja jokseenkin materialistinen perus-japanilainen ei ole kovin kiinnostunut uskonnoista. Ajatus omin voimin pärjäämisestä on voimakas. Silti japanilainen on yleensä huomaamattaan omaksunut buddhalaisuuden ja shintolaisuuden kasvatuksen ja kulttuurin kautta.

On tietysti myös niitä, jotka ovat hyvinkin uskonnollisia, mm. monien uususkontojen jäsenet. Kristinuskoon suhtautuminen ei ole useinkaan negatiivista. Kristinuskolla on melko positiivinen imago. Ei-kristityt japanilaiset käyvät esim. kirkollamme erilaisissa opintopiireissä, joissa on raamattu-hetki, eikä se tunnu olevan ongelma. Samoin kristilliset koulut ja yliopistot ovat suosittuja…

[… jatkuu …]

Marras2016-1Marras2016-2Marras2016-3Marras2016-4

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Palmunen 65: Syyskuu 2016

Taifuuni tuli ja meni, nyt on aika lähettää terveisiä Suomeen!

Tiedättekö mistä tietää, että on aika kirjoittaa ystäväkirjettä? Siitä, että jokainen lähettikollega ehtii lähettää oman kirjeensä ensin ja täällä vasta mietitään, mitä seuraavaan kirjeeseen voisi kirjoittaa.

Katsoin eräänä päivänä dokumenttielokuvaa valehtelusta. Siinä eräs italialainen kirjailija kertoi omaa kokemustaan hyväksyttävästä valehtelusta: Mies oli matkalla Berliinistä Milanoon, kun lentokone joutui todella pahaan ilmaturbulenssiin. Eräs vanhempi italialainen nainen huusi ja itki paniikissa. Mies etsi katseellaan henkilökuntaa ja huomasi, että he istuivat turvavöissä kyynelten valuessa kalpeita poskia pitkin. Kirjailija meni paniikissa olevan naisen viereen ja kiinnitti turvavyönsä.

”Katso minua, näytänkö minä olevan huolissani? Olen ainoa tässä lentokoneessa joka ei ole yhtään huolissaan tilanteesta. Olen lentokoneiden aerodynamiikkaan erikoistunut insinööri ja voin vakuuttaa sinulle, että kone jolla lennämme on maailman turvallisin lentokone ja se on suunniteltu kestämään tällaisia pikkumyrskyjä.” Nainen rauhoittui ja huokaisi huojentuneena: ”Jeesus lähetti sinut minun luokseni rohkaisuksi!”

Pieni valkoinen valhe. Kirjailija valehteli olevansa lentokoneinsinööri. Hän pohti dokumentissa, että ”vaikka kone olisi pudonnut maahan, niin eikö ole parempi kuolla iloisena kuin paniikissa?”

Dokumentissa haastatellut tutkijat huomasivat, että jos tutkimuskohteet laitettiin ensin listaamaan niin monta käskyä Kymmenestä käskystä kuin muistavat, niin sen jälkeisessä koetilanteessa kukaan ei yrittänyt huijata.

Kahdeksannessa käskyssä puhutaan väärän todistuksen antamisesta. Vuorisaarnassa Jeesus kehotti opetuslapsiaan sanomaan ”kyllä” myöntäessään ja ”ei” kieltäessään. Paavalin kirjeessä kolossalaisille todetaan asia varsin suoraan: ”Älkää valehdelko toisillenne!”

Jäin pohtimaan elokuvan nähtyäni, että voinko käsi sydämellä sanoa puhuvani aina totta? Rukoukseni on, että Jumala antaisi meille voimia ja viisautta toimia hyvänä todistuksena paitsi omille lapsillemme, niin myös työtovereillemme, seurakuntalaisille ja kaikille ihmisille joita kohtaamme
päivittäin. (LP)

[… jatkuu …]

Syys2016-1Syys2016-2Syys2016-3Syys2016-4

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!

Palmunen 64: Heinäkuu 2016

Riemulliset terveiset Etelä-Nishinomiyan seurakunnalta!

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina aloittelin hieman väsyneenä jumalanpalvelusta. Tätäkö tämä on, paikallaan junnaamista? Samat henkilöt ovat poissa jumalanpalveluksesta viikko toisensa jälkeen, toisia saa houkutella, osaa vähän voimakkaammin, osaa pienellä muistutuksella. Jumalanpalvelusten vastuunkantajien haaliminenkin tuntuu vievään yhä enemmän aikaa: pitäisi löytyä kolehdinkerääjä, jumalanpalveluksen juontaja, säestäjä, tekstinlukija, vastaanottovastaava jne.

Alkuvirren aikana katsahdin taaksepäin etupenkistä: taaempana istui nuori nainen, joka hymyili. Toisessa suunnassa istui ensimmäistä kertaa kirkkoon tullut nuori pariskunta. Oho!

Saarnan aikana väsähtänyt saarnamies sai jostain ylimääräistä innostusta. Kukaan ei näyttänyt nuokkuvan ja uusi pariskuntakin seurasi hieman eteenpäin kumartuneena saarnaa, ikään kuin imien jokaisen sanan, joka saarnatuolista luettiin.

Jumalanpalveluksen jälkeen uudet kirkkovieraat esittäytyivät reippaasti: ”Olen K.H., uskon että Jeesus Kristus on Jumala, tiedän tarvitsevani pelastusta, haluaisin saada kasteen!” ”Olen M.O. ja olen yhdessä K.H.:n kanssa opiskellut raamattua. Minäkin haluaisin tulla kristityksi!”

Keskustelin nuorten kanssa yhteisellä kahvihetkellä jumalanpalveluksen päätyttyä ja muiden kirkkovieraiden palattua kotiinsa pidimme ensimmäisen katekismusopetuksen yhdessä nuoren parin ja seminaariopiskelija Hitoshi Niwan kanssa. Sovimme seuraavan kokoontumiskerran ja jäin ihmettelemään päivän tapahtumia.

Seuraavien viikkojen aikana kävimme läpi mm. 10 käskyä, Uskontunnustusta, Kristinoppia. Isä Meidän –rukous päätettiin jättää heinäkuulle. 26.6. 2016 vietettiin suurta ilojuhlaa, kun sain olla kastamassa kaksi nuorta aikuista Jumalan lapseksi ja Taivaan valtakunnan perillisiksi. (LP)

[… jatkuu …]

Heina2016-1Heina2016-2Heina2016-3Heina2016-4

PDF-muotoinen kirjeemme on luettavissa ja tulostettavissa tästä linkistä!